Tekstiä joen yli tuolta puolen suuruudenhulluus, eli megalomania liittyy myös ja lääkityksen koostaman mielen osalta elävänä haudattuna tullut niin paljon yhä aikaisemmasta elämästä traumaattiset elämän kokemukset, mitä COVID19-lockdownin aikana elämä muuttui yhä järkyttävämmäksi ei ole niin johtopäätöksenä että aika kultaa muistot, vaikka eräät neiti etsivät ja opista mieleen lukeneet kirjanoppineet puhuvat elämänkaaren tapahtumien vääristyvän ajan kuluessa yleensä positiiviseen suuntaan, että se siitä kliséé -fraasista.

”Can’t Stop thinking big” -levylautasella RUSH:in ”Clockwork Angels” -avausraidan soidessa taustalla Petri kirjoittaa ihmisenä, jos ei joku jo ole kehittänyt asiaviihde – Petrin tyyliin tekoälysovellusta.

En tiedä, mitä reaalitarkistus pitää sisällään, mutta terminä huvittavan oloinen.

Oli pitkä tauko, että en julkaissut tekstiä tässä blogissa, taas elämänvirta antaa osviittaa ja kutsumusta kirjoittaa ja lopulta betonivaluun sementoituvia varmaan näistäkin teksteistäni tässä blogissa on sementoitu digi-ajan kivilaattoihin iäisyyteen maailman ollen napin painalluksessa globaalisti ihmiskunnan historian taajuudet laajentaen tekstinkäsittelyohjelman napin painalluksen painallus painannukselta siirtyen hamaa ihmisene historian loppuun saakka.

Modernisoivampaa kivilaatta -digitaalista globaalia dokuemnttiasineistoa verkkoon tuottaen blogipostausten merkeissä autofiktio-genreen uutta näkemystä tuova Petrin tekstit.

Muinaiset Sumerilaiset kehittivät nuolenpäänkirjoituksen, Petri Lius luotaa ja määritellyt olen jo ajat sitten uudet ääripää-ääriviivat maailmalle tuoden. Sehän oli tämän blogin perustamisen ensimmäisestä julkituodusta artikkelista toiminta-ideana. Linja pysyy, eikä ole hirveästi rönsyillyt, hhöllentynyt ehkä joidenkin postausten osalta mutta onhan ihmiselläkin elinkaarensa aikana erilaisia ajanjaksoja.

Mitä tänään ollut koleampi aamu hitusen Turussa, mutta silti syyssäät ovat olleet ihan kelvosti siedettävät tähän asti.

Tällä hetkellä videopeleistä, joita pelaan on kesken NES -konsolille 1984 ilmestynyt Wrecking Crew, mitä pelin tasoista olen selvittänyt vasta murto -osan, viimeksi tänään aamulla miettisin pelin pelaamisen taustalla olevaa filosofiaa, mitä pelissä on ideana hajoittaa kaikki kentän seinät ja tikapuut törmäämättä zombieen tai tulimyrskypalloon niin pari ”Poltetut sillat – Suljetut ovet” vaikka vertauskuvallisesti mahdollisesti vaikeasti saatavilla olevien terveyspalveluiden osalta, mitä osa ihmisistä on heitettynä oman onnensa nojaan hyvinvointialueiden tultua voimaan.

Pelin tasot vaativat jonkinlaista loogista päättelykykyä ja ydin on siinä, missä järjestyksessä kentän tuhottavissa olevat elementit pitää raivata tieltä, jotta etenee seuraavaan tasoon. No, se ei liene ollut 1984 julkaisuvuonna varmaankaan mitään uutta, mutta idea on hyvä.

Siirsin jo herätryskelloani keittiön/olohuoneen hylly/tasanteelta tietokonepöydälleni, mitä nukun usein sohvallani ja vapaamuotoinen herätys mitä herätyskellossa on paristot ollut loppu jo useamman vuoden. Sillä tavalla aikataulua ole muuta kuin onhan se vapaamuotoisempi työkyvyttömyyseläkeläisellä.

Enää oikein toivoa jaksa nähdä loppuelämäni aikana, jos vielä löytäisi mukavan oman ikäluokan naiskaverin ja jos sattuu isompi Lottovoitto, omakustannelevyn tekisin puhuttuna on jo äänituotantoa harrastavan hyvänpäivän tuttuni, jolla on virallisia lisenssejä tuottajaksi levyyn, mutta ei sen väliä vaikka se elämässä jääkin tekemättä. Itse en oikein välitä vastata kysymykseen ”Ooks sä muuten tehnyt äänityksiä?”, kovinkaan mielelläni. Tuossa lauseessa ja pimeällä tavalla asiaviihdepuolta.

Ollut hienot syyssäät kotikaupungissani.

Kävi mielessä, mitä julkisen esiintymisen osalta erityisesti televisiossa 1-2% näkyy ulospäin, mitä Hitlist ohjelmaa jos vielä tehdään, otettaisiin osaa ja pistettäisiin liituraitapikkutakit päälle ja vähän glitteriä/kimalletta mukaan ja sisääntulobiisinä soi debyyttinä mainostelevision viihdeohjelman studioon taustalla soi Hanoi Rocks ”A Day Late a Dollar Short”.

Luonteenomaista minulle on se erityisesti iän myötä tullut, että tietoisesti pitää toimia ja tehdä ”tyylillä” -asioita, sama mitä tekee ja mitä luonteeseeni liittyy ”pitää ottaa tila,paikka ja aika” haltuun, se ei ole koskaan tuottanut ongelmia itselleni luovien asioiden osalta kun toimin harrasteporukasssa. En tiedä, mikä yhteys esiintyvillä artisteilla on samat jonkinlaista ”Estradit ovat alaani” -lähestymistapa ja yleisön palautteesta ja esilläolo siitä pitää nauttia luonnostaan, vaikka työtahti olisi kuinka tiivis. Lapsi-ja nuorisoteatteriharrastukseni ala-asteella on sosialisoinut osaksi tai integroituna osaksi toimimista julkisesti, siitä pääse mihinkään.

Jokseenkin käsittää, miten tunteita pystyy käsittelelmään ja mikä on missäkin tilanteessa soveliasta ja hyvän maun mukaista toimintaa ja mihin kannattaa tarttua ja mihin ei. Ei ole enää epäselvä tämän blogin lukijoille. Että olen päätynyt kielen merkitysten semanttisen puolen vaihtoehtoisten merkitysten hakemiseen tekemistäni havannoista, jotka ovat päätyneet kovin yksinkertaisiin tai vähäpätöisimpiinkin asioihin, ihmisen pääkopan mielipuolta ei voi kenenkään villiä mielikuvitusta maksimoida eikä tuoda välttämättä edes tekstin muodossa julki lopulta sitten kuitenkaan.

Enimmäkseen kulunut elämästä nautiskellen kohtuudella ja tyylillä ilman örvelöintiä lähiomaiseni elämäån päättymisen jälkeen, onnistuin myös kaatamaan punaviinilasillisen ykkösläppärini päälle, ja se ei enää boottaa.

Mitä maanantaina katsoin tuoreeltaan MOT-dokumentin nikotiinipussien markkinoiden vapautumisesta Suomessa, ostin kokeeksi yhden rasian, vaikka ruotsinlaivalta tuotu tupakkakartonkikin tuli käsiini samoihin aikoihin.

Punainen Winston, not Churchill but still Winston tuontitavaratuotetta siis ja lähinnä tuo nikotiinipussipakkaus on ”hätävarana”, tai jos olen paikassa, jossa tupakointi perinteisesti ei ole mahdollista.

Lääkärikään osannut terveyshaitoista noiden nikotiinipussien osalta kertoa muuta, että sama mitä nuuskassa, limakalvot ovat koetuksella.

Olen saanut maailman näyttämöiltä kantautneiden huolestuttavien uutisten osalta elämäniloa arjen pienistä hetkistä niihin tarttumiseen ja joistain luontouutisista, vaikka nekään kaikki ole olleet hyviä.

Mitä tullut televisiota katseltua viime päivinä taas enemmän, musiikkiajankohtaisdokumentti YLE;ltä pyöreitä kokonaisvuosikymmeniä täyttävän Pauli Hanhiniemen dokumentista vuodelta 1992, mitä miettisin ”Paskanhajua” -kappaleen nimeä, onhan siinä jotain perin suomalaisen miehen sielunmaisemasta viestittynä jo kappaleen nimessä jonkinlaista elämänmakuista arkirealismia ja vielä sopii erinomaisesti Kolmas Nainen -yhtyeen kataloogiin viestimään asiaa. Mielenkiintoisempi lähestymistapa yleensä, vaikkakaan nuo 1980-vuosikymmenen suomi-rock-bändit ole tai niiden tuotanto itselleni sillä tavalla merkittäviä, mitä kasvoin itse sen musiikkiin heräämisen teinivaiheen vuosituhannen vaihteen molemmin puolin. Jos kaksi pitäisi mainita, millä mitään merkitystä ehkä niin Peer Gynt ja Hanoi Rocks, mitä eniten olen tuolta aikakaudelta kuullut ja molemmat nähnyt ainakin kerran vuosituhannen vaihteen alussa livekonsertissa.

”Paskanhaju” -filosofia mitalin kääntöpuolelta mielenkiintoisempi,. Niin kyllä melkein menetetty juotu lasillinen punaviiniä harmitti lopulta enemmän kuin se, että ykkösläppärini meni täysin toimintakelvottomaksi. Tietokone on tylsä kahden tilan periaatteella toimiva kapistus, mikä ei tee mitään ilman ihmisen toimintaa perinteisesti, siis nämä nykyiset kotikäyttöön saatavilla olevat huokeanhintaiset koneet, kun taas jos olisin juonut sen lasillisen punaviiniä vielä sen sijaan, että olisin inhmisillisen lipsahduksen tähden onnistunut tuhoamaan tietokoneen, olisi mielessäni saattanut avautua uusi luova ajatus, jolle nyt ehkä markkina- arvoa euromääräisesti ei helpostikaan liene mahdollista laskea.

Lamaa ilmentää myös postauksieni väljehtynyt tempo. Jotain kuitenkin alkavaan lokakuun pimenevine vinttineen.

Pilailupuodista katselin oluttuoppia soitetettavlla manuaalisella kellolla. Se voisi olla kätevä, tyylikäs on myös hupaisan hauskannäköinen ”olutasu”, enkä tarkoita miehistä kotona vedettyjä kalsarikännilärjvejä, mitä jokaisella on jo kertynyt lukuisia kvanttatiivisesti mitattuna lukematon määrä 41-ikävuoteen mennessä.

Tänään tuli huviteltua ajatuksella ”juustoasetelma ja kuivaa valkoviiniä”, ihan toteuttamisasteen kattaus voisi olla taas eläkkeiden tullessa tilille.

Se Wellness-osastolta.

Ensi maantist lähtien ajattelin panostaa varustaen jääkaappiin sopivaa syötävää ja juomapuolta, ja linnottautua television ääreen joksikin aikaa.

Mitä vapaiisiin suoratoistokanaviin tulee, YLE FEM lähettää ”Hullunkurisia urheilulajeja”, päätysin avausjaksoa katsomaan ”Olutmaili Mynchennissä”, toisessa jaksossa on aiheen Potkulentopallo Malesiassa.

Kummeli-levylläkin oli siinä Vormisto & Suojtttinsa Silakka vastaaavia muistaakseni, vaikka en levyä omista, joskus oli C-kasetille nauhoitettuna.

Tänään kulunut enimmäkseen övereissä ylinopean tempon metllimusiikkia kuunellen päivä, ja aika iltaa kohden vähän tasoittaa tunnetilaa. Pohjnmaa-elokuva 1980-luvun lopulta voisi olla ihan sopivaa ajanvietettä.

Lisäksi avusjakso Suurmestri UK:n juontja/tuottajan sarjasta nähtävillä ihan pasiivisten ktselijoidenkin osalta aamuyön tunteina. Varman liittyy jotenkin Britbox -yhteistyöhön, ja en tiedä, onko sarja kokonisuudessaan katsottavissa jo MTV+ Katsomossa. Spedeäkään ole vielä nähnyt, mutta voisi olla aika laajentaa vähän katseluarsenaallia Ruutu + --jatkeeksi.

Tullut valvottua paljon öisin, ja pisti korvaan Suurmestaari UK-jakson esityksessä sopivssti mielialaani ”Tämä on suora lähetys” -repliikki juontajalta, vaikka se mikään suora lähetys ole, mutta iski jotenkin nauruhermooni. Kummelinn Säämies Pasasen työhönottohaastttelussa on kotiminen vastaava.

Varmaan nauhoitetut yleisöreaktio-audiotallenteet on keskitty samaan aikaan, kuin televisiotuotannot ja televisio, niistä tuskin saa mitään irti. Harvemmin ne kait toimii tehosteena katsojan suuntaan.

Ollut todella pitkä maanantain kulun tuntu, ei aikoihin ole näin latistunut päivä ollut. Iltaa kohden nouseva trendi mielialassakin vasta.

Kaikki käy läpi samoja jossain elämän vaiheessa, mitä 5 minuuttia ennen kello 9:00 ennen Viinakaupan aukeamista tuntuu ikuisuudelta ”kituminuutit”, kun vastoin harrastaa naisen kanssa seksiä, 5 minuuttia menee liian nopeasti. Sama, mitä Lidlistä viikon ruokakassi 20-30€; Ruoka on todella kallista, mutta samana päivänä mitä Alkoon menee 100€ budjetilla ostaen, se ei tunnu missään.

Miettisin päivemmällä, että tullut pitkään aikaan oikein elokuvaakaan katsottua, mitä lähtökohtaisesti olen nähnyt niitä aivan tarpeeksi ja televisiota ylipäätään, niin lopulta olen ensisijaisesti unohtanut television katselun kokonaan, vaikka sitä välillä katsonkin paremman tekemisen puutteessa.

Tuntuu jotenkin 41-vuotiaana taas yksi vuosirengas tuli taannoin lisää, mitä olen ”tiedottanut” potevani 40-ikävuoden kriisiäni, niin tuntuu jotenkin ikäluokkani turkulaisten naisten osoittama ”rakkauden” osoitus miessukupuolen kumppania kohtaan on suoraan verrannollinen miessukupuolen edustajan lompakon paksuuteen, mitä tulee varallisuuskäsitteeseen, korrelaatiokerroin on täydet 1 väliltä 0-1.

Kaikki sitten ei löydä seuraa lopulta, vaikka kuinka haluaisi löytää.

Olen miettinyt, että pitäisi vielä elämässä jonkinmoinen sopivan oloinen räväkämpi repäistä akti tai aktiprosessi suorittaa, josta jäisi jokin muistijälki ihmiskunnan historian digilehdille tuleville polville peritönä, mutta ennakkokartoitusta pidemmälle en ole vielä edennyt. Ajatus itänyt ja syventynyt kuluneen kesän kuluessa lehtien jo lakastumaan päin syksyksi saapuen.