Ajatus laukkaa öisin, erityisesti kesäkuun alku on vierähtänyt mukavassa säässä tässä jo joitain päiviä eteenpäin, aivan kuten villihevoset Rolling Stonesin laulun lyriikassa merkityksen asteella.

Aamuöisin yleensä olen paljon valvomisen jäljiltä aivan toivoton tapaus ja uupunut ajatuspajani toimintaresurssien kuitenkin rajoittuen inhmillisten tasojen humaaneihin vaihtoehtoisten merkitysten raiteille ajatuneen päättelyni yksisuuntaisen rautatieraiteen umpikujaan päätyen resinaallani lopulta en aina, mutta toisinaan johonkin uuden tekstiaihion alkuun.

Yön saldo jää pakostakin muhimaan alitajuntaan, kunnes lähden sammumiseni jälkeen uuteen päivään nousujohteisessa merkeissä taas tekstinkäsittelyohjelmani kanssa liikenteeseen.

Yleensä aika selvät merkkinotaatiot ja sanaparsi-valinnat ja artikkelieni sisältö syntyy tosiaan, kuten jo tämän blogini avauspostauksessa totesin kunnianhimoisen tavoitteeni olevan luoda kokonaan uusi alagenre autofiktio -tekstityylilajiin edeten tajunnanvirralla lauseesta toiseen, ja se, mikä Notepadissani tulostuu ruudulle, siihen ei enää kajota.

Olen harjaantunut tässä vuosien varrella, älyni on kuin partaveitsi, se leikkaa vinoon ja viistoon, ja takaperin auttamatta lähes poikkeuksetta osuen napakymppiin ei tosiaan aina, mutta toisinaan.

Artikkelieni tekstisisällön merkityksien tulkinnan jätän avoimet ovet lukijalle, kuka assosioi mitä asia- tai sanayhdistelmiä kuka mihinkin. Tyylitajua vaatii tämä, mutta blogini on saavuttanut jo kivasti palaavia lukijoita, vaikka tämä asiaviihde-blogini ei ole vielä edes taapero-iässä, vasta parisen viikkoa vanha.

Kommentteja ei ole kukaan vielä kirjoittanut mihinkään postaukseeni, mutta uskon, jahka jatkan sinnikkäästi omalla uniikilla polullani, sekin aika vielä koiittaa.