Mitä summaisi koko tämän 2022 kesän ajan, mitä olen käyttänyt television katsomiseen, niin varmaan eilinen lauantai-ilta oli poikkeuksellinen päivä siinä määrin, että tuli katsottua varmaan saman verran eilisen illan aikana televisiota, mitä koko alkukesän aikana yhteensä. Tuli mietittyä muutamaa asiaa.

Mitä ostin eilen megapussin Taffelin Classic sileitä perunalastuja, ja sattui poikkeukselisesti neljää kanavaa siinä selasin edestakaisin, kun Yleisurheilun MM -kisoja olen nyt parina päivänä, mitä ne on kestänyt, seurannut, vaikka tulokset nyt ei kiinnosta niissä niinkään, ja sama itselleni miten suomalaiset siellä pärjää, seuraan ja mietin muita asioita tulosten ulkopuolella, ja helmareiden futispeli tuli samaan aikaan, mitä myös sitten Teema lähetti Buster Keatonin Ruorimies -klassikkofilinin, ja sittenhän vielä klassikkobond Timantit ovat ikuisia tuli vielä neloselta samaan aikaan.

No ei eilisestä televisio-ohjelmatarjonnasta sen enempää, mutta jotenkin hämäriä ohjelman nimiä tosiaan merkityksiä niiden taakse piiloutuu, joissa nyt ei sitten lopulta ole mitään järjen häivää. Pari esimerkkiä.

Esimerkiksi: ”Ammattina sankari”? No, seuraavaksi kysyin itseltäni, mikä se sankarin ammatti sitten on, ja sehän sitten selviää siitä, kun seuraan hetken ohjelmaa, ja katson, mitä ammattia siinä nyt enimmäkseen esitetään, niin tuo ohjelma käsittää tuo sankarin ammattina rekkakuskin. Jotenkin mielenköyhä asiasisältö lähteä seuraamaan mitään ohjelmaa, joka perustuu ajatukseen ”Rekkakuski on sankari.”

Mitä logistiikka on ainoastaan yksi jokaisen yrityksen niitä ydintoimintoja, mutta on niitä monia muitakin, niin itselläni lähinnä koulutuksen myötä tuli jonkinlainen käsitys logistiikasta yrityksen, ja sitten tietotyöläisen näkökulmasta sekä sen puitteissa siitä logistiikasta jonkinlainen käsitys, mitä tulee siihen yrityksen hallintorakenteisiin ja niin poispäin, vaikka ennen logistiikka-intensiiviviikkoa ainoa, miten käsitin logistiikan, oli puhtaasti se, että joku ajaa rekalla tavaraa halki Euroopan ja Suomen.

No ei nyt jumiuduta siihen logistiikkaan, ei se nyt niin mielenkiintoinen aihealue ollut noihin yrityksen ydintoimintoihin liittyen, mitä niitä siellä rassattiin. Palataan televisio-ohjelmiin.

Toinen ja, mikä pisti silmään: ”Kelpaanko rakkauteen?” Jos tuota nimikkeen logiikkaa lähtee avaamaan, niin mitä esimakua viestivää tulkintaa tuosta voi tehdä, niin paljoa edes kiinnosta koko ohjelma lopulta, vielä kun se esitetään naisille suunnatulla TLC -kanavalla, jsota tule mitään miessukupuolen edustajana kiinnostavaa ohjelmaa.

No, eihän televisiota ole pakko katsoa, jos ei kiinnosta, onhan sitä paljon mielekkäämpäkin tekemistä, vaikka jos nyt kerran 2/3 kuukaudessa viettää passiivisen televisiokatselu-illan, vaikka se nyt tätä päivää enää olekaan, niin taas menee helposti aikaa, että tulee katsottua sitä koko iltaa ainakaan.