Ympäriveloissaan oleva korvian myöten velkaanteuneena pälvikalju kiehkurlla piilotettuna pääkopan etulohkoon ulkokuoren osalta istuva mies lätsä länässä totetaa seuraavaa:

Ei tässä muutakaan ole tehtävissä perhana ko ohituskaistalla roisia ylinopeutta kilpailijoista ohi suuntana ainostaan ylöspäin.

Toinen ja tuli hyvä. Se seuraavassa. Tämä on täysin irrallinen ja täytyy nollata edellisen kahden kappaleen jäljiltä.

Rahvas kutsui katutason jonkin verran Eurooppaa tallanneen nuoruusvuosinaan hyvällä maulla ehkä jopa joidenkin mielestä poikkeuksellisen tapaus, päivälliselle lähiomisten pöytään.

Pöydässä oli totuttuun tapaan työväenluokan koottua ravintoa ruoan sijan niukasti ”särvintä”, joskan siinä keitettyä kukkkaalia, keitettyä punajuurta ja leivän päällisen puolen Polar -emmental -juustoa. Dialogi seuraavasti eteni:

(Istäntäväen emäntä)

Ota tosta nyt jotain leipää ni mä lämmitän tän eilisen ruon, syö nyt sitten, ota tosta. (Pöydässä ollut ruisleipää läpi elämäni päiväravinnon ja yhteisen aterioinnin neljän maissa iltapäivällä tehdasatyöläisiä, kun ovat olleet, kuten tavallista)

Kutsuvieras:

No mä syön ny ysit. (Ottaa läpikatsauksen mitä on pöydässä)

Mitä? Eihän tässä ole leipää ollenkaan, misä leipä on? Leivänhän se ensimmäisenä piti tulla pöytään.

Loppusoitto, Outro musiikkimies loppuun saakka mitä olen:

Kyllä mä siinä sitten söin ja lähdin kämpilleni onnellinen, että ravintoa sentään vielä. Kunnes aika koittaa toisin, joskaan ensimmäisessä polvessa mitä tässä itse kirjoitan tätä tekstiä, jotain käsitystä sentään on oikotuulematta vetämällä pitkää elämän ihmisen elämänkaarta, kai tässä täytyy sopeutua loppuelämä sitten ikäkriisin ulostulo sitten kuitenkin, ihminen jää yksin.